Taitoluistelukoulu

Taitoluistelukoulussa harjoitellaan luistelun perustaitoja. Perustaitojen lisäksi jäällä harjoitellaan hyppyjen ja piruettien alkeita sekä erilaisia liukuja. Harjoittelussa hyödynnetään monipuolisesti välineitä, musiikkia ja leikkejä.

Pienryhmät jaetaan iän ja taitotason mukaan. Luistelukoulusta on mahdollisuus jatkaa harrastusta yksin- ja muodostelmaluistelun puolelle.

Valittavana on luisteluharrastus kerran viikossa joko Raksilassa tai Linnanmaalla, tai toisena vaihtoehtona tarjoamme mahdollisuuden luistella kaksi kertaa viikossa. Luistelijalla ei tarvitse olla aiempaa luistelukokemusta, mutta lapsen tulee pystyä seisomaan jäällä luistimet jalassa.

Ensimmäiset kaksi harjoituskertaa ovat kokeilukertoja, joista emme peri maksua. Kokeilukerroille osallistuminen edellyttää, että luistelija on ilmoitettu luistelukouluun ilmoittautumislomakkeella. Luistelukoulun hinta sisältää lukukauden luistelu- ja valmennusmaksun, seuran jäsenmaksun sekä vakuutuksen (lisenssin).

Kaikille taitoluistelukoululaisille lähetään tarkempi infokirje noin viikkoa ennen luistelukoulun alkua.

Kaikki taitoluistelukoululaiset pääsevät mukaan esiintymään seuramme kevätnäytökseen.

Tervetuloa mukaan!

Ilmoittautuminen taitoluistelukouluun

 

Taitoluistelukoulun harjoitusohjelmat


Lisätietoja taitoluistelukoulusta

Moona Takaharju puh. 0442951222, soittoaika torstaisin klo 11-12.

Mariia Märsynaho puh. 0503521561, soittoaika tiistaisin klo 14-15

taitoluistelukoulu(at)oulunluistelukerho.fi 

Maksuasioissa: rahastonhoitaja(at)oulunluistelukerho.fi