Yksinluistelu (YL)

Yksinluistelu on taitolaji, jossa lajin kilpailutoimintaan tähtäävät aloittavat säännöllisen lajiharjoittelun nuorina. Yksinluistelu vaatii nuorelta paljon: taidot vaativat kertyäkseen pitkää harrastamista ja kurinalaisuutta harjoittelussa. Vastineeksi taitoluistelu kuitenkin antaa paljon muutakin kuin puhdasta lajiosaamista: nuori pääsee mukaan musiikin, rytmin ja tanssin maailmaan, oppii hallitsemaan oman kehonsa, saa mielenkiintoisia esiintymismahdollisuuksia.

Yksinluisteluelementit:

  • Askeleet
  • Liu’ut
  • Piruetit
  • Hypyt

Perusluistelutaito on taitoluistelun tärkeimpiä osa-alueita. Perusluistelu koostuu kaarista, käännöksistä, askeleista ja liu’uista.

Piruetit jaetaan perusasennon mukaan seisoma-, istuma- ja vaakapiruettiin sekä näiden erilaisiin asentovariaatioihin. Eri perusasentoja yhdistämällä tulee monipuolisia yhdistelmäpiruetteja. Lisäksi on hypyllä lähteviä piruetteja, mitä kutsutaan hyppypirueteiksi.

Hypyt ovat tärkeä ja teknisesti vaikea osa luistelua: Hyppyjä ovat.

  • salchow S
  • tulppi T
  • ritti Lo
  • flippi F
  • lutzi Lz
  • akseli A

Hypyt aloitetaan harjoittelemalla aluksi yksöishyppy, missä ilmalennon aikana tehdään yksi kierros. Taidoissa voi aina edetä kaksoishyppyihin, kolmois- ja jopa neloshyppyihin.

Kilpaileminen aloitetaan yksinluistelussa nuorena ja ensimmäiset kilpailut ovat seura- ja aluetasolla. Sarjat, joissa järjestetään kansallisia valinta- ja loppukilpailuja kuuluvat STLL:n viralliseen kilpailujärjestelmään. Näitä sarjoja ovat mm. debytantit, SM-noviisit, juniorit, SM-juniorit, seniorit, SM-seniorit.

 

STLL:n julkaisema taitoluistelijan urapolku pdf.

TÄRKEÄÄ

Yksinluistelun testiohjeistus

Ohjelmantekomaksut 2020-2021

YL-SANASTOA

  • piruetti (spin)
  • valssihyppy (walz)
  • akseli (axel)
  • flippi (flip)
  • ritti (loop)
  • tulppi (toeloop)
  • salchow (salchow)
  • lutzi (lutz)
  • yhdistelmä (combination)
  • liuku (spiral)