YksinluisteluYksinluistelu on taitolaji, jossa lajin kilpailutoimintaan tähtäävät aloittavat säännöllisen lajiharjoittelun nuorina. Yksinluistelu vaatii nuorelta paljon: taidot vaativat kertyäkseen pitkää harrastamista ja kurinalaisuutta harjoittelussa. Vastineeksi taitoluistelu kuitenkin antaa paljon muutakin kuin puhdasta lajiosaamista: nuori pääsee mukaan musiikin, rytmin ja tanssin maailmaan, oppii hallitsemaan oman kehonsa, saa mielenkiintoisia esiintymismahdollisuuksia. Suomessa nuorimmat taitoluistelun harrastajat, myös osa vanhemmista, kilpailevat seura- ja aluetasolla. Sarjat, joissa järjestetään kansallisia valinta- ja loppukilpailuja, jotka kuuluvat STLL:n viralliseen kilpailujärjestelmään ovat:
|
YL-SANASTOA
|

