HAKU 
 SIVUKARTTA
Oulun Luistelukerho Ry
 

 

Taitoluistelukoulun ryhmät 2017-2018

Luistelukoulussamme harjoitellaan perusluistelutaitoja kerran viikossa. Luistelukoululaiset on jaettu iän mukaan neljään eri ryhmään.

Luistelukoulussa siirrytään luistelijan iän mukaisesti seuraaviin taitoluistelukouluryhmiin tai taitojen ja motivaation perusteella tasoryhmiin.

Luistelukoulumme voi aloittaa, kun lapsi pysyy pystyssä luistimilla jään ulkopuolella ja rohkenee tulla jäälle ilman vanhempia.

Huom. Kaksi ensimmäistä luistelukertaa ovat kokeilukertoja joiden aikana vanhemmat voivat tulla mukaan jäälle.

2012-2014 syntyneet luistelijat

Luistelukoulun sisällä on pienryhmiä, jotta eri tasoisille ja eri aikaan luistelun aloittaneille lapsille löytyisi mahdollisimman sopivan tasoinen harjoitusryhmä. Perusluistelutaitoja harjoitellaan leikin ja mielikuvien kautta. Yksinluistelun tasoryhmien lapset valitaan nuorimpien luistelukoulusta. 2014-syntyneet voivat tulla kokeilemaan luistelukouluun, jos heillä on hallussa seuraavat motoriset taidot (ilman luistimia): juokseminen, tasahyppy, varpailla kävely ja yhdellä jalalla seisominen. Lisäksi on hyvä osata kuunnella ja seurata ohjeita, jotta pystyy osallistumaan ryhmäopetukseen.

 Ryhmä : TK_La4

 

 

Ryhmä:  TK_Ti

2010-2011 syntyneet luistelijat

Luistelukoulun sisällä on pienryhmiä, joten kaikille luistelijoille löytyy mahdollisimman sopivan tasoinen harjoitusryhmä. Tästä luistelukoulusta valitaan keväisin lapsia muodostelmaluistelun tasoryhmiin. Perusluistelutaitoja opeteltaessa käytetään myös leikkejä ja mielikuvia.

 TK_LA3

 

 TK_La2

Kolmas luistelukouluryhmä on tarkoitettu 2009 syntyneille ja sitä vanhemmille, mutta kuitenkin alle 15-vuotiaille lapsille ja nuorille. Luistelukoulun ohjaajat jakavat luistelijoita tarpeen mukaan pienempiin ryhmiin. Tästä ryhmästä siirrytään taitojen ja iän mukaan joko muodostelmaluistelun kansalliselle kilpailupuolelle tai yli 15-vuotiaiden luistelukouluun.

TK_La1

 

Aikuisten luistelukouluryhmiä on syksyllä 2017 kaksi. 

Ryhmät ovat täynnä!

Ohjaaja: Moona Takaharju, p.044-2951222

Kurssilaisilla on oltava oma vakuutus.

Muutokset ovat mahdollisia.

Luistelukouluun ovat tervetulleita kaikki taitotasosta riippumatta. 



          Tervetuloa mukaan!


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

   

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME:

Studio Timo Heikkala
 
 
Oulun Luistelukerho ry | Teuvo Pakkalan katu 11 | 90130 OULU | tiedotus@oulunluistelukerho.fi

Powered by Galaxo®