Oulun luistinkerho ry - 1949  
  
Etusivu Varustepörssi Susanna Pöykiö Palaute Arkisto Linkit

 
Galaxo

 

Yksinluistelu taitoluistelulajina

Yksinluistelu on taitolaji, jossa lajin kilpailutoimintaan tähtäävät aloittavat säännöllisen lajiharjoittelun nuorina. Yksinluistelu vaatii nuorelta paljon: taidot vaativat kertyäkseen pitkää harrastamista ja kurinalaisuutta harjoittelussa.

Vastineeksi taitoluistelu kuitenkin antaa paljon muutakin kuin puhdasta lajiosaamista: nuori pääsee mukaan musiikin, rytmin ja tanssin maailmaan, oppii hallitsemaan oman kehonsa, saa mielenkiintoisia esiintymismahdollisuuksia. 

Suomessa nuorimmat taitoluistelun harrastajat, myös osa vanhemmista, kilpailevat vain seura- ja aluetasolla. Ensimmäinen sarja, jossa järjestetään kansallisia loppukilpailuja ovat debytantit. Muut kilpailusarjat ovat noviisit (SM-noviisit ja Noviisit), juniorit (SM-juniorit ja Juniorit) sekä seniorit (SM-seniorit ja Seniorit). ( Lähde: STLL)

 

  Tiedotteet
10.03.2010
Viikon 10 lista
11.09.2009
Kioskivuorolista 09_10
08.09.2009
Luistinten teroitus
18.08.2009
Kioskitalkoo 09_10

Nordea Lapstore Suomen Taitoluisteluliitto ry International Skating Union

 

Sivukartta | Yhteystiedot MSS Group