YKSINLUISTELU (YL)

Ryhmät kaudella 2018-2019

Kaudella 2018-2019 Oulun Luistelukerhossa on monta eri ryhmää, joissa eri kilpailusarjoissa kilpailevat yksinluistelijat harjoittelevat.

Yksinluistelu on taitolaji, jossa lajin kilpailutoimintaan tähtäävät aloittavat säännöllisen lajiharjoittelun nuorina. Yksinluistelu vaatii nuorelta paljon: taidot vaativat kertyäkseen pitkää harrastamista ja kurinalaisuutta harjoittelussa.

Vastineeksi taitoluistelu kuitenkin antaa paljon muutakin kuin puhdasta lajiosaamista: nuori pääsee mukaan musiikin, rytmin ja tanssin maailmaan, oppii hallitsemaan oman kehonsa, saa mielenkiintoisia esiintymismahdollisuuksia. 

Suomessa nuorimmat taitoluistelun harrastajat, myös osa vanhemmista, kilpailevat  seura- ja aluetasolla.

Sarjat, joissa järjestetään kansallisia valinta- ja loppukilpailuja, jotka kuuluvat STLL:n viralliseen kilpailujärjestelmään, ovat:

  • debytantit
  • noviisit
  • SM-noviisit
  • juniorit
  • SM-juniorit
  • seniorit
  • SM-seniorit

STLL:n julkaisema taitoluistelijan urapolku pdf.

YL-SANASTOA

  • piruetti (spin)
  • valssihyppy (walz)
  • akseli (axel)
  • flippi (flip)
  • ritti (loop)
  • tulppi (toeloop)
  • salchow (salchow)
  • lutzi (lutz)
  • yhdistelmä (combination)
  • liuku (spiral)