HAKU 
 SIVUKARTTA
Oulun Luistelukerho Ry
 

Stella Polaris 2018-2019

Oulun Stella Polaris on Suomen pohjoisin SM-juniori -joukkue. Kaudella 2018-2019 joukkueessa luistelee26 taitavaa ja erittäin motivoitunutta muodostelmaluistelijaa.
Joukkue harjoittelee viitenä päivänä viikossa jäällä sekä oheisissa. Oheisharjoittelu sisältää kehonhuoltoa, fysiikkaharjoittelua niin yhdessä joukkueena kuin pienryhmissä, tanssia, psyykkistä valmennusta sekä ohjelmien harjoittelua kuivalla. Hyvällä motivaatiolla, kovalla työllä sekä tiiviillä joukkuehengellä Stellat ovat nousseet kilpailemaan pääkaupunkiseudun kilpakumppanien kanssa muodostelmaluistelun huipulle.
Joukkueen korkein sijoitus SM-kilpailuissa on 3. sija vuonna 2015.


Stella Polaris 2018-2019

Oona Aalto, Miinu Haapola, Taikahalla Heikkala, Essi Holma, Annika Iso-Seppälä, Maria Keränen, Hilla
Kesti, Kiia Kiviranta, Noona Koskenkari, Ellaliisa Koski, Ilona Liimatta, Venla Liinamaa, Elina Lindborg, Laura
Mahlakaarto, Aino Mäkynen, Mariia Märsynaho, Roosa Nenonen, Henna Peltonen, Milja Pietilä, Salla Raatikainen, Sofia Tauriainen, Sanna Tuomisto, Saga Tyni, Hanna Viippola, Olivia Wahlberg, Eerika Yrttiaho

 

  • Vastuuvalmentaja: Janniina Pärssinen
  • Valmentajat: Jonna Kinnunen, Saara Holmlund, Marjo Vallo
  • Yksilötaitovalmennus: Moona Takaharju
  • Kuntovalmentajat: Elli Lemetyinen
  • Tanssiopettaja: Elina Peltoperä
  • Psyykkinen valmennus: Lilli Huttula
  • Joukkueen johtaja: Sari Koskenkari
  • Huoltaja: Anne Kartimo-Mäkynen

 

Lyhytohjelman teema: 

 

Vapaaohjelman teema: 


 


 

 

KILPAILUSARJA

SM-juniorit

  • iältään 13-18 -vuotiaita (ei ole täyttänyt 19 vuotta 1.7.2018 mennessä)
  • joukkueessa 16 luistelijaa + enintään 4 varaluistelijaa
  • lyhytohjelma max. 2 min. 50 s & vapaaohjelma 4 min. +-10 s

 Stellat somessa:

                                                           


Stella Polarista tukemassa kaudella 2018-2019:

 


 

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME:

Studio Timo Heikkala
 
 
Oulun Luistelukerho ry | Teuvo Pakkalan katu 11 | 90130 OULU | tiedotus@oulunluistelukerho.fi

Powered by Galaxo®